top of page

Jooga ja kehollisuus


Otin ensimmäiset joogapolkuni askeleet jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Alkuaikoina kävin kerran viikossa ohjatuilla astangajooga tunneilla, ja sain kuriin sekä kehoa vaivanneita riesoja että tukea muuhun jaksamiseen. Joogan merkitys muussa elämisessä oli kuitenkin marginaalinen. Ajan mittaan harjoitus alkoi hiipiä arkeen myös tuntien ulkopuolella. Tutustuin myös yin joogan erilaiseen, verkkaisempaan maailmaan. Joogan rooli hyvin tärkänä pitämässäni kehon ja mielen yhteistyössä sekä ihmisen kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa alkoi vähitellen tuntua yhä merkityksellisemmältä. Tanssitaideopintojeni aikana 2018-2019 aloin ensimmäisen kerran harkita vakavasti joogaa myös yhtenä mahdollisena työkaluna hyvinvointia eteenpäin vievän yrittäjän näkökulmasta. Kun Somaattinen joogaohjaajakoulutus tuli tarjolle tammikuusta 2020 alkaen, syntyi päätös lopulta nopeasti. Koulutuksessani pääpaino oli lempeässä, kehollista vapautta korostavassa kokemuksellisessa hathajoogassa, somatiikassa (kehollisia kokemuksia hyödyntävät sekä kehoa ja mieltä integroivat liikkeet), liikkeen evoluutiossa sekä yin joogassa ja kiinalaisessa lääketieteessä. Tänä päivänä jooga on kiinteä osa elämääni niin ohjaustyössä kuin sen ulkopuolellakin.

Kuva: Kati Tuominiemi

Jos ihminen elää ainoastaan mielen todellisuudesta käsin, joudutaan helposti harhaan tarkoituksellisen ja mielekkään elämän keskilinjalta. Samoin käy, jos huomio korostuneesti kiinnitetään fyysiseen kehoon, sen ulkonäköön, toimintaan ja tuntemuksiin. Kehomieli kuvaa sitä yhteistyötä, jossa fyysinen kehomme ja sisäisyytemme toimivat elävässä vuorovaikutuksessa keskenään. Tämän symbioosin mukaisesti meidän tulisi niitä myös huomioida ja hoivata. Ilman toisen hyvinvointia ei ole toista. Ihmisyyden eri osasten erottamattomuus tiedostetaan ja tunnustetaan jo yleisesti, vaikka se länsimaisessa ajattelussa on edelleen sivuroolissa verrattuna esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen tapaan hahmottaa ihmistä kokonaisuutena. Aivan oma lukunsa on, miten tämä ymmärryksemme siirtyy arkipäivän tekoihin ja valintoihin. Tämä teema toimii yhtenä eteenpäin kuljettavana kannustimenani. Tutkia ja tarjota työkaluja, joilla jokaisen on mahdollista ottaa oma kokonaisvaltainen itsensä haltuun tehden pieniä ja suuria tekoja mielekkään ja täyden elämän saavuttamiseksi.

IMG-20210519-WA0013.jpg

Kuva: Kati Tuominiemi

Sen lisäksi, että joogalla on paljon annettavaa jokaiselle oman itsensä kanssa tutkimusmatkalla olevalle, olen äärimmäisen kiinnostunut intuitiivisesta, vapaasta ja kokemuksellisesta liikkeestä. Tällöin huomio on omasta sisäisyydestä kumpuavassa liikkeessä, joka voi mm. tanssillisin keinoin päästä vapautumaan ja tulla näkyväksi. Tämä voi joskus olla hyvin voimauttava keino saada kosketus siihen sanoittamattomaan sisältöön, jota kannamme, mutta jonka saatteleminen tietoisuuteen järkiperäisesti ei ole helppoa, tai edes mahdollista. Oman kehon ja sisäisyyden kuunteluun perustuva tanssillinen liike, ei edellytä koreografioiden opettelua, ei rytmitajua tai askelkuvioiden oppimista. Sisäisyydestä nouseva liike on jokaisella aivan omanlaistaan, kuin käsiala, eikä oikean tai väärän käsitettä tässä yhteydessä ole olemassa. Olen itse kokenut, miten kehollisuuden keinoin uusia voimavaroja vapautuu, vanhoja painolasteja putoaa, kehontuntemus kasvaa, ja oman sisäisen ja kehollisen viisauden hyödyntäminen tehostuu... Koetun ilon ja riemun tunteista puhumattakaan. Työskentely tapahtuu oman kehon ja oman sisäisyyden kanssa. Ohjaavana henkilönä minulla on vain rooli antaa sopivasti prosesseja käynnistäviä impulsseja, ikään kuin tarjota raamit taululle, jonka jokainen kuitenkin itse maalaa.

tanssi vapaa liike.jpg
bottom of page