top of page

Hoitava ääni

Ääntä itse tuottaen ja soittimilla soittaen on käytetty eri keinoin, eri kulttuureissa terveyden, hyvinvoinnin, harmonian ja henkisyyden edistämiseen pitkin ihmiskunnan historian. Nykyisissä tutkimuksissakin on voitu todeta, että ääni kykenee tuottamaan muutoksia autonomisessa hermostossa, immuunijärjestelmässä, umpieritysrauhasissa ja aivojen välittäjäaine-järjestelmässä.

Toteuttamissani äänimaljahieronnoissa ja äänimaljasyvärentoutuksissa on kyse hyvin kokonaisvaltaisesti rentoututtavista hoitomuodoista, joiden vaikutus perustuu resonanssiin eli myötävärähtelyyn ja ääniaaltoihin. Äänihoidoissa harmoniset äänet aktivoivat parasympaattista hermostoa, lepohermostoamme. Hoitava ääni auttaa myös rentouttamaan lihaksia ja purkamaan kehon kireyksiä. Harmoninen äänimaailma vaikuttaa niin ikään aivojen sähköiseen aktiivisuuteen. Hoidon aikana aivoaallot liikkuvat toiminnalliselta beta-aaltojen tasolta levolliseen olotilaan johtavien alfa-aaltojen tilaan, rauhoittavaan unen ja valveen rajamaastoon, ja takaisin. Sanotaan, että parhaimmillaan 45 minuutin äänimaljahieronnan vaikutus voi vastata jopa kolmen tunnin unta. Arkiajattelun keveneminen tekee tilaa alitajunnalle, inspiraatiolle ja oivalluksille. Ääni kantautuu kehossamme solutasolla asti, mutta hoivaa myös mieltämme ja sieluamme.

Äänimaljahoidon myönteisiä vaikutuksia voivat olla mm.

-verenpaineen lasku
-hengityksen syveneminen
-rentoutumisen tunteen lisääntyminen
-stressihormonitason laskeminen
-unenlaadun paraneminen
-virkeyden ja energisyyden lisääntyminen
-levollisuus, tasapainoisuus
-itsetuntemuksen ja kehotietoisuuden paraneminen
-lihasjännitysten helpottaminen
-tasapainoisen ja rentoutuneen kehon ja mielen myötä voimavarojen vahvistuminen, keskittymiskyvyn, oppimisen ja luovuuden kehittyminen

 

IMG_20201121_195529.jpg

Äänimaljasyvärentoutus

(sointukylpy, sävelkylpy)

Äänimaljasyvärentoutuksessa äänimaljoja ei tuoda hoidettavan keholle, vaan ohjaaja soittaa maljoja ja muita soittimia etäämmällä, hoidon vastaanottajan makoillessa itselleen miellyttävässä asennossa lämpimästi viltin alla. Rentoutus alkaa lyhyellä alkurauhoittumisella/kehomeditaatiolla, jonka jälkeen osallistuja/hoidettava saa vain jättäytyä unenomaisen äänimaailman kannattelemaksi, ja palautua, levätä ja elpyä. Jokainen äänimatka avautuu kuitenkin aina hiukan erilaisena, eikä ole ollenkaan tavatonta, että pintaan voi sisäisen hälyn hiljettyä toisinaan nousta myös vähemmän miellyttäviä tunteita, muistoja, liikutusta, itkuakin. Kaikki on kuitenkin yhtä hyväksyttyä, ja tunteiden on lupa tulla. Rentoutuksessa ohjaaja soittaa mm. pieniä tingsha-kelloja, tiibetiläisiä äänimaljoja, tuulikellomaisia koshi-soittimia sekä mahdollisesti myös muita luonnollisia ääniä tuottavia soittimia. Rentoutuksen päätteeksi on aikaa heräillä rauhassa, ja halutessaan purkaa kokemustaan ja vaihtaa ajatuksia.

Äänimaljasyvärentoutus voidaan mainiosti toteuttaa myös parihoitona, ihanana hoivahetkenä esimerkiksi ystävän, puolison tai vaikkapa oman lapsen kanssa. Lapselle toteutetun rentoutuksen kesto voi poiketa aikuisen rentoutuksen kestosta, joten aikaa varatessa on tärkeää sopia asiasta ennakkoon.

Äänimaljasyvärentoutukset toimivat hyvin myös ryhmärentoutuksina esim. tyky-, tyhy- ja kehittämispäivissä, naistenilloissa, polttareissa, syntymäpäiväjuhlissa sekä yritysten, ryhmien ja yhteisöjen muissa tapahtumissa. Äänimaljasyvärentoutusta voidaan hyödyntää myös mm. urheilijoiden palautumista ja stressinhallintaa tukemaan.

Äänimaljasyvärentoutus on myös mahdollista toteuttaa lämpiminä vuodenaikoina ulkotiloissa, kunhan paikka on rauhallinen ja sallii osallistujien häiriöttämän rentoutumisen.


Sointu-aromarentoutus

Äänimaljasyvärentoutusta voidaan tukea aromaattisesti hyödyntäen eteerisiä öljyjä. Tällöin alkukartoituksen jälkeen hoidettavalle valitaan juuri häntä parhaalla mahdollisella tavalla tukevat eteeriset öljyt, joita voidaan esim. haihduttaa huoneilmaan diffuuserin avulla tai hoidettava voi halutessaan saada öljyjä myös iholle. Käytössäni ovat erittäin puhtaat ja laadukkaat Young Living eteeriset öljyt.
 

IMG_20210803_231423.jpg

Kuva: Kati Tuominiemi

Osallistumista kannattaa harkita tarkemmin, ja ainakin ohjaajan on hyvä tietää etukäteen, mikäli sinulla on herkästi äänistä laukeava migreeni tai epilepsia, sinulla on sydämentahdistin, syöpä, akuutti kriisi tai trauma, psykoosialttius tai epävakaa tila mielenterveyden osalta tai olet raskaana.

Äänimaljahieronta

 

Äänimaljahieronnassa hoidettava saa makoilla mukavasti hoitopöydällä vaatteet päällä, lämpimän viltin alla. Äänimaljoja soitetaan sekä hoidettavan keholla että sen läheisyydessä, jolloin maljojen värähtelyn voima kohdistuu vielä sointukylpyä voimakkaammin kehon kudoksiin ja yksilön koko olemukseen.
 

Aromaattisesti tuettu äänimaljahieronta

 

Äänimaljahieronnassa voidaan käyttää aromaattisena tukena eteerisiä öljyjä. Tällöin alkukartoituksen jälkeen hoidettavalle valitaan juuri häntä parhaalla mahdollisella tavalla tukevat eteeriset öljyt, joita voidaan esim. haihduttaa huoneilmaan diffuuserin avulla tai hoidettava voi halutessaan saada öljyjä myös iholle. Käytössäni ovat erittäin puhtaat ja laadukkaat Young Living eteeriset öljyt.

Vasta-aiheita äänimaljahieronnalle ovat vakavat sydänsairaudet (stressiperäiset rytmihäiriöt eivät välttämättä ole este, mutta esim. kammioperäiset ovat), sydämentahdistin, verisuonitukokset, kuume ja tulehdukset, lihasten ylijännittyneisyyttä eli hypertensiota aiheuttavat neurologiset sairaudet, kasvaimet ja etäpesäkkeet (poikkeuksena terminaalivaihe), keinonivel tai muu metalli kehossa (tosin poikkeamat ääniaaltojen kulussa voivat tuntua yksilöllisiltä, jolloin kokeilemalla selviää, onko hoito mielekästä)

Ajanvaraukset 

puhelimitse 040 7398997 tai

sähköpostitse anette.hietalahti (at) gmail.com

Yksilöhoidot toteutetaan Pajalan korjaamolla,

Pajalantie 24, 69600 Kaustinen.

Ryhmärentoutukset toteutetaan pääsääntöisesti tilaajan

järjestämissä tiloissa


 

Hinnasto:

 

Äänimaljasyvärentoutus yksilö/parihoito  60min 50€

Sointu-aromarentoutus 60min 55€

Äänimaljahieronta 75min 60€

Aromaattisesti tuettu äänimaljahieronta 75min 65€

Ryhmärentoutusten hinnat tarjousten mukaan.



TERVETULOA
lempeään, rauhoittavaan ja rentouttavaan äänimaljahoitoon!

HUOM!
Kaikki hinnat sisältävät 24% arvonlisäveron
* Pidätän oikeudet hintojen muutoksiin.
* Hinnat eivät sisällä mahdollisia vakuutuksia.

*Mahdolliset kilometrikorvaukset lisätään palvelun hintaan.

bottom of page