top of page

Kuka? Mitä? Miksi?

 

 Matka tähän päivään on ollut monivaiheinen ja rönsyilevä...

Voi olla perin uuvuttavaa olla ylitunnollinen ja elää tässä ajassa, sen moniin suuntiin repivässä ilmapiirissä ja alituisessa aikataulujen viidakossa. Tuttu tarinako?

Kyllä vain...

 

Mitä matkallani sitten on tapahtunut? Olen aina ollut pohdiskeleva ja analyyttinen. Samoin olen ollut aina hyvin tietoinen ajatuksistani, tunteistani ja myös kehostani. Nämä piirteet eivät kuitenkaan vielä elämäni ensimmäisten vuosikymmenten aikana riittäneet siihen, että olisin tunnistanut armollisuuden merkityksen suhteessa omaan itseeni. Vaatimukset ovat aina olleet kovat. Näen itsessäni nykyajan paljon puhutun suorittajan ja multitaskaajan. Hyvä tarkoitus ehtiä, riittää ja jaksaa rajattomasti kääntyi vähitellen itse itseään vastaan. Itsen kuuntelu tai ymmärrys omista tarpeista oli kadoksissa. Näistä oivalluksista käynnistyi hidas muutosprosessi. Omia rajoja ja omaa jaksamista täytyi kärsivällisesti opetella hoivaamaan. Ensin yhtäaikaa syyllisyyttä siitäkin tuntien, mutta vähitellen yhä kasvavaa myötätuntoa itseä kohtaan kokien. Viimeiset vuodet ovat olleet henkisen kasvupyrähdyksen aikaa. Ensimmäisiä askeleita oli liikunnan palauttaminen arkeen. Siinäkin tosin oli jälleen kokeiltava ääripäät ensin. Oman kehon ja sisäisyyden kunnioittaminen käynnistyi hiljaa joogan kautta, sekä purkaen vanhoja tunnelukkoja ja sisäisiä asetuksia tanssia harrastaen ja tanssitaidetta opiskellen. Läsnäolon, oman elämän ohjaamisen sekä omien arvojen kirkastamisen merkitys avautuivat lopullisesti hyvinvointivalmentajaksi opiskellessani. Työkaluikseni löytyivät matkan varrella myös tiibetiläiset äänimaljat ja rentoutumisen rooli jaksamisessa, sekä eteeriset öljyt kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena. Tarvittiin kuitenkin vielä yksi totaalinen pysäytys, ennen kuin olin toden teolla valmis siirtymään eteenpäin ja tekemään hyvinvoinnin edistämisestä työni. Nyt ote oman elämään ohjaamiseen on vakaa, ja vähitellen näen kaiken ympärilläni versovan siitä, mitä olen rakkaudella istuttanut. Sekä symbolisesti että konkreettisesti. Kaikista niistä lahjoista ja työkaluista, jotka minulla itselläni on ollut etuoikeus saada elämääni, haluan antaa jotain eteenpäin. Niinpä minusta tuli hyvinvointiyrittäjä. Hyvinvointivalmentaja TCA, äänimaljahoitaja sekä joogaohjaaja.

Samaan aikaan ammennan kaiken nykyisen toimintani tueksi osaamista aiemmista koulutuksistani ja kokemuksistani farmasian sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yritystoiminnan saralla.

Hyvinvointiyrittäjän ominaisuudessa pyrin jakamaan ideoita ja työkaluja, joiden avulla jokainen meistä voi pitää itsestään parempaa huolta, löytää kosketuksen omaan ydinminuuteensa ja näistä lähtökohdista elää hyvinvoivaa, merkityksellistä ja omannäköistä elämää.

 

Blogi puolestaan välittää, tällä hetkellä tosin varsin epäsäännöllisesti, ajatuksiani luonnosta voimaa ammentavana elämän tutkimusmatkalaisena. Tutkin omassa arjessani läsnäolon, henkisyyden, luovuuden ja luonnon merkitystä hyvinvointiin. 

 

Toivon, että saat mukaan matkallesi pieniä pisaroita iloa ja valoa, kun lähdet taas jatkamaan matkaasi.

IMG_20221226_210714.jpg
bottom of page